UUTISET

SUKUTAPAAMINEN
RAUTALAMMILLA

13.–15.8.2021

”Niinkuin neste keväisin kohoaa puihin ja pensaisiin…”

Muistikuvia Lindbohm Linnapuomi sukuseuran kokoontumisesta Rautalammilla 13.-15.8.2021
Esko Nikander 2.9.2021

Näin isotätimme, Viivi, aloitti juhlapuheensa äidilleen Elviralle hänen täyttäessään 80-vuotta. Kun 25 henkilön joukko Elviran ja Ivarin jälkeläis puolisoineen kokoontui alkukotimme Nipurin välittömään läheisyyteen elokuun 13. päivä, kesä oli jo pitkällä. Kolmelle päivälle ajoitetusta tapaamisestamme kehkeytyi tunnelmaltaan kuitenkin kuin keväinen luonto karkelo.

”Olimme kuin yhtä perhettä.” Luonnehti suvun yhteyttävä vaaliva ja raka henkilö. Vaikka kutsua noudattanut joukko jäi reilusti alle vuonna 2000 Rautalammilla vietetyn juhlan sadan henkilön määrästä ja jonkin verran Viitasaarella (2000) ja Mikkelissä (2015) kokoontuneiden määristä, iloine meitä yhdistänyt yhteenkuuluvuuden tunne alkoi virrata läsnä olleisiin Wenerin jälkeläisen Benjaminin nostaessa sukuviirin Törmälän (http:// www.tormala.fi/home/) salkoon.

”Mun muistuu mieleheni nyt suloinen Savon maa…” väki kajautti aurinko ja hohtavan siniselle taivaalle tiedoksi ”limppujen” palanneen taas kotitanhuvilleen. Oikeasta sävellajista lähdettiin. Sen Jukka Vaari varmis käyttämällä äänirautanaan metallisia palotikkaita. Stemmassa joukko pysyiki. Monet nykyisetkin Lindbohmit ovat musikaalista väkeä. Näin 1852 ensiksi esitetyin sävelin ja sanoin lähdimme yhteiselle aikamatkalle, jonka päämääränä oli tavoittaa edes aavistuksen omainen kosketus yhteiseen kotipesäämme ja toisiimme sekä vaalia kollektiivista tietoisuutta arvokka sukuperinnöstämme.

Seuramme puheenjohtaja Heikin tervetulotoivotuksen ja maljojen kilistel jälkeen siirryimme matkan rasituksista jo vapautuneina illallispöytään.

Törmälä on kulttuurisesti arvokas ja luonnonkaunis paikka. Sen hirsiseinäinen väentupa oli viihtyisä ruokailupaikkamme. Muikkuja kermakastikkeessa ensimmäisenä iltana. Kolmenlaisesta lihasta ja naudan maksasta sipulein ja luumuineen hitaasti haudutettua karjalanpaistia oli toisen illan pääruoka Heikin tarjoilemine laatuviineineen. Ja uunilohta sunnuntaina. Monenlaiset salaatit, suussa sulavat sämpylät ja muut leivät höystivät pääruokia. Monet jälkiruuat, erityisesti lauantai-illan täytekakku, lumosivat meidät kuin olisi olleet Nipurin mamman juhlapöydässä. Ei ihme, että toinen toisensa jälkeen kiittelimme vuolaasti emäntiä. Herkkusuita kun olemme.

Illallisten yhteydessä tavallaan pöytäpuheen paikalla laajensimme aikaisemmasta tuttavuuttamme kahteen sukuhaaran kantaisään Hjalmariin ja Ernstiin. Molemmat veljekset olivat ilmaisutaidoiltaan mestareita ja huumormiehiä. Olin saanut Ernstin pojan tyttäreltä Eija-Liisa Linnapuomi – Kanervalta veljesten tekstejä. Valikoin näistä kummaltakin yhden sopivasti lyhyen. Hjalmarilata otin hänen rehtorinsa kustannuksella kujeilevan penkkarikertomuksen. Ernstiltä valitsin rapuaikaan sopivan anekdootin Kaipiolammen piru. Esittelin heidät lyhyesti ennen tarinan luentaa. Kerrassaan upeaa, että nämä jo monia vuosikymmeniä sitten poistuneet, kuin joukossamme vieraina, tuottivat naurua ja iloisia ilmeitä keskuuteemme. Tosin hauska puheensorina oli täyttänyt väentuvan jo heti ensimmäisestä hetkestä lähtien.

Perjantai-iltana illallisen jälkeen Törmälän omistaja Matti Varis kertoi paikan, entisen Kosken pappilan, vaiheista ja omasta matkailuyrittäjän toiminnastaan. Kävi ilmi, että pappilalla oli jo 1900 -luvun alussa höyryvoimalla toiminut alus. Saatoimme panna kuitenkin paremmaksi kertomalla, että Ivarilla oli Vellamo niminen höyryalus jo 1800-luvun puolella. Informatiivinen ja samalla hauska tuokio kaikkinensa.

Törmälässä on hyvien majoitustilojen, oman kirkon ja luentosalin lisäksi erinomainen rantasauna, jonka makoisista löylyistä ja Hankaveden aalloista nautimme molempina iltoina. Löylyn pehmentäminä kokoonnuimme naisten puolelle takkatulen ääreen erilaisten makkaroiden paistoon. Talon emäntä oli valmistanut meille kulholliset erinomaista perunasalaattia ja vihersalaatin. Juttu luisti. Olimme kuin yksi sisarusjoukko silloin joskus Nipurin rantasaunassa.

Lauantai oli täynnä sukuasiaa. Kalervo tervehti meitä videolähetyksellä. Koskettavasti Kalle kertoi omista vaiheistaan ja suvun jäsenistä. Ihmeellistä, miten sykähdyttävää on aina uudelleen ja uudelleen kuulla Antin ja Ineksen kesistä Terponniemessä. Vaikka itse en siellä koskaan käynyt, taas uudelleen kuuleminen, nyt Kallen rauhallisen ja lempeäänisen kerronnan kautta, vei mieleni noille luonnonkauniille paikoille avosydämisten Ineksen ja Antinn luo. Kallen viisaassa olemuksessa on jotain sellaista, millaisena muistan Antti-sedän.

Lauantaina pidimme varsinaisen kokouksen, josta on pöytäkirja olemassa. Ennen kokousta Heikki esitti katsauksen seuramme toimintaan kuluneen 20 vuoden ajalta. Se oli mieluista kuultavaa: Meitä yhdistää kulttuurinen mieli tavata toisiamme niin suvun muistopaikoilla kuin muissakin ympäristöissä. Se on sitä aineetonta korkoa kasvavaa pääomaa.

Heikki jatkaa puheenjohtajana. Nyt meillä on kaksi varapuheenjohtajaa: Waldemarin haarasta Anne Vaari ja  Annin haarasta Antti Virtanen. Toivotan monijäseniselle sukuhallitukselle esiäitimme esikuvallista mieltä. Tässä rakenteellisessa mielessä yhteydenpitomme on turvattu vuosiksi eteenpäin.

Kokouksessa keskustelimme eri henkilöillä olevien kirje- ym aineistojen kohtalosta ajan saatossa. Avoimeksi jäi, suosittelemmeko niiden tarjoamista julkisiin kokoelmiin siihen tapaan kuin on Elviran kirjeet tallennettu Tampereen kaupungin kirjaston Palander kokoelmaan ja lasinegatiivit Helsingin kaupungin museoon. Asia on tietysti jokaisen aineistoja omistavan täysin omassa harkinnassa. Julkisen arkiston kautta aineistot olisivat luetteloituina ja tutkijoiden saatavilla.

Lauantai kului varsin tiiviisti luentosalissa. Keskustelimme aika pitkään sukutietojen kokoamisesta, koska tietosuojalaki asettaa näiden tietojen kokoamiselle, säilyttämiselle ja jakamiselle tiukat rajat. Sukutauluiksi koottua sukukirjaa pidettiin kuitenkin toivottavana.

Sukutapaamisemme varsinaisena teemana oli esiäitimme Elviran 100-vuostismuisto. Olihan hänen kuolemastaan tullut 2020 sata vuotta. Pidin aiheesta laajahkon esityksen. Sen puolentoista tunnin pituudesta huolimatta kuulijat välireaktioista ja loppukeskustelusta päätellen jaksoivat ilmeisen kiinnostuneina seurata kerrontaani. Esitys tulee ehkä jossakin vaiheessa sukusivustollemme kaikkien luettavaksi.

Lauantain ohjelmassa meillä oli sokerina yllätysvieras. Sain joitakin päiviä ennen kokoontumistamme tiedon, että rakas Nipurimme on saanut uuden isännän. Otin häneen heti yhteyden onnitellakseni ja tiedustellakseni, voisiko hän tulla tapaamaan meitä. Nipurin uusi isäntä, insinööri Riku Mehto, lupautui tulemaan. Samalla toivotin hänet tervetulleeksi kuuntelemaan esitelmääni tietopakettina elämästä Nipurissa 1874 – 1911. Riku sai meiltä lämpimän jopa innostuneen vastaanoton. Hän luontevasti kertoi itsestään ja tavoitteistaan Nipurin päärakennuksen kunnostamiseksi. Toivotimme hänelle menestystä ja annoimme hänelle suurennetun valokuvan Nipurista. Vierailun jälkeen joukko osallistujia lähti kanssani tutustumaan Nipuriin sallitun matkan etäisyydeltä. Vielä ulkopuolisilla ei ole lupaa mennä pihapiiriin, mutta ehkä joidenkin vuosien kuluttua kyllä.

Sukutapaamisilla on useita kohtaamisen tasoja. Yhden näistä tasoista koimme sunnuntaina tehdessämme kunniakäynnin esivanhempiemme haudalle. Sukumme päämies ja seuramme kunniajäsen Wernerin jälkeläinen Ralph laski kolmella valkoisella ruusulla kaunistetun havuseppeleen avustajinaan Annin jälkeläinen Maria Turunen ja Benjamin. Anne Vaari luki kauniin sisäistetysti ja herkän vivaihteikkaasti Viivin äidilleen 80-vuosipäivänään pitämän puheen. Soi kunniaksi Luojan -virsi kaikui herkistyneistä sydämistämme korkeuksiin. Taivas kosketti maata, kun lopuksi vietimme hiljaisen hetken viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana pois nukkuneiden sukumme jäsenten muistolle. Iankaikkista muistoa heille toivotimme Jumalan kirkkaudessa.

Erityisesti Elvira mamman sielunmaisemaa muistaen kokoonnuimme perinteisesti seurakunnan päiväjumalanpalvelukseen Rautalammin kirkkoon. Sain palvella pitämällä saarnan, kuten vuonna 2000, Antti Linnapuomin kanssa. Annen puoliso, Jukka, lauloi päivän psalmin ja esitti viulusoolon. Tekstien lukijoina olivat Antin tytär Ruut ja Benjamin. Tilaisuus oli kaikkinensa ehyt ja valoisan koskettava.

Kirkon portailla otetun yhteiskuvan jälkeen siirrymme päätösaterialle Törmälään, jossa juuri sopivaksi kypsennetty uunilohi tykötarpeineen ja jäätelöjälkkäreineen meitä jo odotti. Hilpeä puheensorina oli melkoinen kohteliaisuuksia unohtamatta. Heikki oli koonnut arvovaltaisen delegaation osoittamaan huomaavaisuutta. Limppumaisesti kauniilla sanavalinnoilla sain kunnian ottaa vastaan sukuviirin, vaikka valmisteluissa olin vain toinen osapuoli Annen ohella. Myös Antti Linnapuomi sai sukuviirin tunnustuksena toiminnastaan sukuseurassa. Viiri jää näkyväksi muistokseni noista yhteisistä upeista päivistä.

Aikamatkamme päättyi Benjammin laskiessa sukuviirin alas. Tradition mukaisesti lauloimme Maa on niin kaunis laulun Jukan jälleen kilautettua oikean sävelkorkeuden palotikkaista.

Herkistyneiden tunteiden vallassa etäisyyksistä oli vaikea pitää kiinni. Kiittelimme toisiamme kuka mitenkin sääntöjä rikkoen samalla toivottaen terveenä pysymistä. Turvallista matkaa! Toiveeksemme jäi, että karkelomme saisi jatkoa.